Mustikka-mascarponekakku

Paista kakkuun vaihteeksi pohjan sijaan keksilevyjä. Kokoa niistä tunti ennen tarjoilua kakku annostelemalla väliin reilusti tuorejuustovaahtoa. Kun kakku saa hetken tekeytyä, keksipohjat pehmenevät sopivasti leikattaviksi.
pinit
Jaa
Vaikeus: Helppo Valmisteluaika 20 mins Kokkausaika 10 mins Kokonaisaika 30 minuuttia
Annokset: 8

Raaka-aineet

Keksipohjat

Voiteluun

Täyte

Päälle

Vinkki!

 

Paista ensin keksipohjat. Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita taikina sileäksi.

Levitä leivinpaperi kahden uunipellin suojaksi ja sipaise molemmille papereille rasvaa kahden pohjalevyn kokoisille alueille. Jaa taikina rasvalla sipaistuille kohdille. Levitä taikina yhteensä neljäksi suureksi ympyräksi (Ø 20 cm).

Kypsennä pohjia yhtä aikaa kiertoilmalla 200 asteessa noin 10 minuuttia tai uunin keskitason yläpuolella uunipelti kerrallaan 220 asteessa noin 10 minuuttia.

Irrota keksipohjat haaleina leivinpaperista ja leikkaa heti yksi levy sektoreiksi kakun päälle aseteltavaksi.

Vaahdota täytteen kerma löysäksi vaahdoksi. Ota vajaa puolet siitä erilleen. Lisää isompaan kermamäärään tuorejuusto, sokeri ja mustikkahillo tai sose.

Kokoa kakku. Nosta keksilevy vuorollaan kakkua korottamaan ja päällystä se mustikkavaahdolla.

Vispaa loppu kerma napakaksi vaahdoksi ja jaa se keoiksi kakun päälle. Painele väliin keksiviipaleet ja kaada kakun päälle reilusti mustikoita.

Avainsanat: mustikka

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *