Muurahaiskeko

Hauska kakku, jonka kokoat kääretorttulevyistä ja hillosta. Päälle kermaa ja muurahaisnonparelleja.
pinit
Jaa

Muurahaiskeko

Vaikeus: Helppo Kokkausaika 10 mins Kokonaisaika 10 minuuttia
Annokset: 6

Raaka-aineet

Pohja (Pohjia tarvitaan 2 kpl)

Täyte

Päälle

Vinkki!

  • Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita keskenään perunajauhot, leivinjauhe ja kaakao. Lisää seos taikinaan.

    Levitä taikina leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja paista kypsäksi 250 asteisen uunin keskiosassa noin viisi minuuttia.

    Sirottele keittiöliinalle tai leivinpaperille sokeria. Kumoa torttulevy sen päälle. Irrota leivinpaperi kääretorttulevyn päältä. Irtoamista helpottaa, kun kastat siveltimen kylmään veteen ja sivelet paperia sillä. Paista samoin toinen kääretorttupohja.

    Leikkaa jäähtyneistä kääretorttupohjista erikokoisia pyörylöitä siten, että niiden halkaisija pienenee portaittain.

    Sekoita hillot keskenään. Kokoa keko aloittamalla suurimmasta pyörylästä. Sivele sille hilloa ja aseta päälle toiseksi suurin pyörylä. Sivele hilloseosta kakkulevylle. Jatka näin kunnes keko on valmis.

    Vispaa kerma ja sekoita siihen kaakaojauhe, tuorejuusto ja sokeri. Sivele keko seoksella.

    Muotoile kahdesta erivärisestä marsipaanista nalle. Kasta nallen alapinta suolassa, jotta se kestää pidempään napakkana. Ripottele kakun päälle nonparelleja juuri ennen tarjoilua ja nosta nalle keon huipulle.

Avainsanat: Kakut, Lasten kakut, Tee hyvä kakku -kirja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *